7.7.2016

HOUSEWARMING PARTY


Oon ollut aika surkea bloggaaja viime aikoina. Tää tuntuu toistuvan joka kesä, kun koneen ääressä istumisen sijaan haluan mieluummin nauttia ulkona auringosta, terassilla istuskelusta, jäätelöstä, festareista, pitkistä iltalenkeistä ja auringonlaskuista. Tuntuisi hölmöltä jatkaa tietokoneen naputtelua kotona, kun on jo koko työpäivän tuijotellut näyttöä. Toivottavasti joku vielä jaksaa silti näitä juttuja lukea ja antaa anteeksi tämän laiskistuneen postaustahdin!


Sadepäivät on kuitenkin mukava käyttää blogin päivittämiseen ja ehdin tulla kertomaan teille viikonloppuna pidetyistä tupareistani vielä ennen Ruisrockiin lähtöä. Lauantaina vietettiin siis Helsingin asuntoni tupaantulijaisia, joihin olin kutsunut ystäviäni ympäri Suomen (tai oikeastaan Euroopan!). Ihanan moni pääsi paikalle white-teemaisiin bileisiini, joten kovin montaa neliötä per henkilö ei pienessä yksiössäni riittänyt! :D Vieraille tarjosin täytettyjä patonkeja, donitseja, hedelmiä, dippivihanneksia, sipsejä, rocky roadia, mansikka-valkosuklaa-vaahtis-vartaita ja irtokarkkia. Juomapuolelta löytyi tuoreilla hedelmillä raikastettua, kotitekoista sangriaa. Ja kaikki oli tietysti vegaanista.


Lämmin kesäilta jatkui hilpeissä tunnelmissa Helsingin yöhön ja kotiin tullessa oli aurinkokin jo noussut.. Kiitos vielä kaikille mukana olleille, oli mahtavat partyt


M

8 kommenttia:

  1. Kylläpä on taas herkullisen näköisiä tarjottavia, vau! :)

    VastaaPoista
  2. Niin ihanan näköisiä herkkuja, ettei mitään rajaa <3 Nam! Mäkin haluun :) Vaikuttaa olleen kyllä huippukivat tuparit! Onnea uuteen Helsingin kotiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! <3 Tuparit oli kyllä onnistuneet ja ikimuistoiset :))

      Poista
  3. Vau, todella upean ja herkullisen näköisiä tarjoiluja!

    VastaaPoista
  4. Onpas ihanan näköiset tarjoilut! Ja herkullisen myös, nams ;D Hauskaa festariviikonloppua!

    Erika

    VastaaPoista